Navi

Annapurna Sirkus

0

13pv ja 190km kauniita maisemia, hymyileviä paikallisia ja muita vaeltajia. Lehmänlantaa ja kärpäsiä sekä apinoita polulla ja sen ulkopuolella. Ja paljon paikallista Daal Bhattia, mutta vain yksi olut.



Eittämättä Annapurna Circuit häviää pitkän vaelluksen, kuten PCT:n ympärille muodostuvalle vaelluskulttuurille ja elämäntavalle. Ja aivan ymmärrettävästi, ovathan reitit kestoltaan ja pituudeltaan aivan eri sarjassa.



Mutta sen minkä AC häviää vaelluskulttuurissa, se ottaa takaisin hengen salpaavissa korkeissa huipuissa, syvissä ja laajoissa laaksoissa sekä majesteettisissa maisemissaan. Ihminen voi yrittää olla arkkitehti, mutta luonnolla on ihan omat piirrustuksensa ja mittakaavansa.



Moninaisuudessaan luonto ei juurikaan uhraa meille ajatuksiaan. Se kestää tyhmyytemme, vaikkemme sitä itse välttämättä kestäkään.



Vinkit AC:lle:
- Tuo oma vesipullo tai käytä ostamaasi muovista mahdollisimman pitkään. 
- Mieti mitä juot. Puhdasta vettä saa erityisiltä vesipisteiltä tai vaihtoehtoisesti itse puhdistamalla. Vedenpuhdistustabletit kannattaa ostaa vasta Nepalissa murto-osalla Suomen hinnoista. Tosin pidemmän päälle niiden käyttöä ei suositella. Lue ohjeet!
- Majoitusta on saatavilla runsaasti. Muista neuvotella, sillä moni vierasmaja tarjoaa majoituksen kaupanpäällisiksi, jos syöt heidän ravintolassaan.
- Budjettimatkailija selviää n. 15€ päiväkassalla. 20-25€ sallii yltäkylläisemmän ruokailun ja satunnaisen siemailun.
- Valitse vaihtoehtoisista reiteistä korkeammalla kulkeva, sillä maisemat ovat monesti paremmat, ohueen ilmanalaan tottuminen nopeutuu ja hikoilu tehostuu.
- Osallistu vuoristotautiluennolle Manangissa ja mittauta samalla veren happipitoisuus ja syke. Lahjoituksia suositaan.
- Käytä aurinkovoidetta ja huulirasvaa.
- Älä jätä aamiaista väliin. Älä tee niin kuin me teemme, tee niin kuin sanomme.





Lue lisää/Read more »

5,5 kuukautta ja 4284 käveltyä kilometriä

5

Ehdottomasti kokemisen ja kokeilemisen arvoinen! Tee se! Yllättävän yksinkertainen, vaikka suunnitteluvaiheessa painikoitiin varmasti kaikesta mahdollisesta: tietääkö tarpeeksi, ovatko varusteet toimivat ja mitähän koko hommasta tulee? Lopulta sitä kuitenkin seisoo Meksikon rajalla (jossa muuten on jo seinä!) ja lähtee kävelemään.

















Kunhan mukana on hyvät, riittävät ja riittävän kevyehköt varusteet sekä tarpeeksi vettä (2-5 litraa säästä, ruumiinkoosta ja mieltymyksistä riippuen) ja ruokaa (ensimmäisellä osuudella n. 3 päivän tarpeiksi), niin siitä sitten vain kohti Kanadaa.















Etappi kerrallaan, maisemista ja muiden vaeltajien seurasta nauttien. Yllättävän nopeasti sitä jo seisookin Kanadan rajalla. Jopa liian nopeasti, näin jälkikäteen ajateltuna.















Reitillä pysyminen on helppoa. Half Mile –sovellus toimii loistavasti (ei tarvitse liittymää) ja reitti on merkattu suurelta osin hyvin. Kartan- ja/ tai sovellustenlukutaidot on hyvä varmistaa, mikäli matkaan aikoo itsekseen. Vanhoja jälkiä seuraamalla saattaa suunnata harhaan, kuten meille kävi. Onneksi vanha kunnon kompassi johdatti takaisin polulle.















Kyliä ja kaupunkeja on keskimäärin noin neljän päivän välein. Useimmiten niihin on liftattava, joka kuitenkin onnistui helposti. Niinpä ruokaa tarvitsee kantaa kerrallaan vähemmän kuin keskiverto Lapin vaelluksella.


















Vaelluksella törmää lähes päivittäin toisiin vaeltajiin. Ja he ovatkin PCT:n suola, maisemien ohella. Läpivaelluksella tapaa kaiken ikäisiä, näköisiä, kokoisia ja kerrassaan loistavia persoonia. Siellä me kaikki ollemme tekemässä samoja asioita, kokemassa samoja ilonhetkiä ja tuskien taipaleita. Yhteinen muisto, joka ei koskaan unohdu. Toteutettu unelma. Pitkä vaellus, jos mikä, yhdistää ihmisiä. Heti ensitapaamisen ensi hetkestä lähtien. 





Me aloitimme vaelluksen (28.3.) aiemmin kuin suurin osa muista vaeltajista, mutta siltikin kolme päivää oli pisin aika jonka vaelsimme näkemättä muita. Muiden PCT –vaeltajien lisäksi reitillä näkee päivä- ja muita lyhyemmän matkan vaeltajia. Monet heistä muuten erottaa läpivaeltajista jo päältäpäin (kumma juttu) ja usein pysähdytään vaihtamaan kokemuksista, puolin ja toisin. Omien kokemusten jakaminen motivoi ainakin meitä jatkamaan matkaa.















Niin kuin matkasuunnitelmassamme todettiin, jos me pystymme vaeltamaan Pacific Crest Trailin, jokainen pystyy siihen. Me pystyimme, sinä pystyt. Jos haluat. Nimittäin halustahan se on kiinni.
















Mitä useamman syyn vaellukselleen pystyy ennen matkaa ja varsinkin matkan varrella kehittelemään, sitä parempi. Meillä oli erinäisiä syitä, joita välillä hoettiin tavan takaa. Tässä meidän yleisesti käyttämämme:
  1. Hei, jos tän nyt lopettaa, niin onko parempaa suunnitelmaa tiedossa? No ei ole. Jatketaan.
  2. Okei, kato nyt tätä maisemaa taas. Eipähän kävelty turhaan.
  3. Pirulainen, mikään ei ole hienompaa kuin se että saa syödä niin paljon kun huvittaa.
  4. Puolenvälin jälkeen: Nyt on koko ajan enemmän maileja takana kuin edessä.
  5. Jos ei mitään muuta, niin ompahan porukoilla hyvä juttu kerrottavana.
  6. Enää tää päivä tätä julmettua ylämäkeä, ja huomenna on jo paljon helpompi profiili.
  7. Kohta ollaan jo Oregonissa, ja vain sillä on merkitystä. Jos päästään Kaliforniasta ulos, niin ei me nyt siihen voida tätä hommaa jättää.
  8. Nyt ollaan jo näin pitkällä, ei muuten varmana enää lopeteta.
  9. Enää kaksi päivää ja päästään ravintolaan ja suihkuun. (tämä ei ehkä pidemmän päälle paras vaellusfilosofia, mutta menee hetken jos mikään muu ei auta)



Me ei lopulta oikein osata muuta sanoa, kuin että mene ja kokeile pitkää vaellusta. Väitämme ettet tule pettymään, jos maisemien vaihtuminen ja luonto kiinnostavat. Vaelluksen aikana näet uskomattomia maisemia, mutta se on vain osa kokemusta. Tulet kokemaan hetkiä, joita et koskaan unohda. Tapaamaan ihmisiä, joita et koskaan unohda. Me opimme arvostamaan elämää aiempaa enemmän. Olemme aiempaa rohkeampia, uskomme itseemme, uskallamme unelmoida. Ja taisimme jäädä koukkuun vaeltamiseen. 




Lopuksi vielä hieman tilastoja kootuna yhteen. Tästä näet jokaisen vaellus- ja lepopäivän sekä lähes jokaisen yöpymispaikan:


1. pv: 17,5 km
2. pv: 24 km, Boulder Oaks
3. pv: 25,5 km, Mt. Laguna
4. pv: 16 km, Pioneer Mail
5. pv: 25,5 km, Rodriguez Spur
6. pv: 14,5 km, Julian
7. pv: 28 km, San Felipe laakson itäreuna
8. pv: 24 km, Warner Springs Resource Center
9. pv: 27 km, Mike Herrera
10. pv: 27 km, leiri siirtolohkareiden seassa
11. pv: 13 km, Paradise Valley Cafe & Idyllwild
12. pv: 28 km, San Jacinto
13. pv: 24 km, Interstate moottoritie no. 10, liftaten ja busseilla Big Bear Lakeen
14. pv: 22,5 km, Big Bear
15. pv: 19 km, Big Bear
Yhteensä:
 335,5km, 22,5km per vaelluspäivä

16. pv: 37km, Splinters Cabin
17. pv: 34,5km, harjanteella puuskaisessa tuulessa
18. pv: 37km, Cajon Junction, McDonalds & Best Western
19. pv: 33,5km, Blue Ridge, ylämäkeen, kova tuuli, myös yöllä
20. pv: 8km, Wrightwood, Pine Motel
21. pv: 21,5km, Wrightwood, päiväretki Vincent Gap - Acorn Trail
22. pv: 35km, Baden-Powell, jyrkkää ja lunta
23. pv: 38km, Mill Creek Fire Station
24. pv: 41,5km, Acton KOA
25. pv: 17,5km, Aqua Dulce, Hiker Heaven
26. pv: 0km, Aqua Dulce
27. pv: 40km, Green Valley & Casa de Luna
28. pv: 9,5km, Upper Shake
29. pv: 40km, Hiker Town
30. pv: 38,5km, Tylerhorse Canyon, kovaa tuulta ja hiekkaa
Yhteensä: 431,5km, 31km per vaelluspäivä

31. pv: 30km, Tehachapi & Santa Fe Motel
32. pv: 13,5km, päivävaellus Tehachapista, Cameron Rd - Tehachapi Willow Rd
33. pv: 27km, Golden Oaks Spring
34. pv: 33,5km, Cottonwood Creek
35. pv: 43km, Bird Spring Pass
36. pv: 33,5km, Walker Pass
37. pv: 48km, Chimney Creek, vertikaalista nousua 2,2km
38. pv: 35km, Kennedy Meadows
39. pv: 0km, Ridgecrest
40. pv: 0km, Ridgecrest
Yhteensä: 263,5km, 33km per vaelluspäivä

41. pv: 0km, Kennedy Meadows
42. pv: 24km, South Fork Kern River, kohti Sierra Nevada vuoristoa
43. pv: 23km, Death Canyon Creek
44. pv: 31km, Cottonwood Pass
45. pv: 26,5km, Crabtree Meadows
46. pv: 18km, Crabtree Meadow Ranger Station & Mt Whitney yritys
47. pv: 20km, Forrester Pass
48. pv: 14,5km, Middle Vidette
49. pv: 15km, Bishop
50. pv: 0km, Bishop
51. pv: 0km, Bishop
Yhteensä: 172km, 21,5km per vaelluspäivä

52. pv: 14,5km, Glenn Pass
53. pv: 24km, Pinchot Pass
54. pv: 16km, Mather Pass, jäätävän kylmä yö
55. pv: 26km, Bishop Pass Trail jnct
56. pv: 19km, Bishop
57. pv: 0km, Bishop
58. pv: 0km, Bishop
59. pv: 0km, Bishop
60. pv: 23,5km, Kings River & Muir Pass
61. pv: 26,5km, Evolution Meadow
62. pv: 32km, Bear Creek
63. pv: 19km, Vermillion Valley Resort
64. pv: 21,5km, Lake Virginia
65. pv: 26,5km, Mammoth Lakes
66. pv: 0km, Mammoth Lakes
67. pv: 0km, Mammoth Lakes
68. pv: 0km, Mammoth Lakes
69. pv: 9,5km, Rainbow Falls
70. pv: 27,5km, Thousand Island Lake
71. pv: 29km, Tuolumne Meadows
72. pv: 28km, Sunset Creek
73. pv: 19km, Half Dome, Yosemite Valley
74. pv: 0km, Yosemite Valley, backpacker cg
75. pv: 0km, Bridalveil Campground
76. pv: 12km, Yosemite Valley, backpacker cg
77. pv: 0km, Yosemite Valley
78. pv: 0km, Tioga Campground
79. pv: 28km, Miller Lake
80. pv: 24km, Small Lake
81. pv: 24km, ?
82. pv: 43km, Sonora Pass
83. pv: 0km, Bridgeport
84. pv: 17,5km, East Fork Carson Creek
85. pv: 40km, Eagle Creek
86. pv: 37,5km, Highway 88
87. pv: 22,5km, South Lake Tahoe
88. pv: 0km, South Lake Tahoe
89. pv: 18km, Gilmore Lake
90. pv: 32km, Barker Meadow
91. pv: 28,5km, Granite Chief
92. pv: 22,5km, Truckee
93. pv: 33,5km, Lacey Peak
94. pv: 32km, Sierra City

Yhteensä: 776,5km, 25km per vaelluspäivä

95. pv: 11km, Sierra Buttes North
96. pv: 37,5km, East Hopkins Seep
97. pv: 49,5km, ?
98. pv: 46,5km, Belden
99. pv: 29,5km, Cold Spring
100. pv: 40,5km, Chester
101. pv: 0km, Chester
102. pv: 15km, NF Feather Creek
103. pv: 46,5km, Hat Creek
104. pv: 43,5km, Hat Creek Rim
105. pv: 23km, Burney
106. pv: 36km, Peavine Creek
107. pv: 40,5km, Gold Creek
108. pv: 42,5km, Squaw Valley
109. pv: 25km, Shasta
110. pv: 16km, ?
111. pv: 40,5km, Deadfall Lake
112. pv: 45km, Scott Mountains
113. pv: 41,5km, Statue Lake
114. pv: 14,5km, Etna
115. pv: 22,5km, Small Lake
116. pv: 44,5km, Cliff Valley
117. pv: 34km, Middle Devils Peak
118. pv: 46,5km, Donomore Meadows
119. pv: 45km, Ashland

Yhteensä: 836,5km, 35km per vaelluspäivä

120. pv: 0km, Ashland
121. pv: 0km, Ashland
122. pv: 35km, Little Hyatt Reservoir
123. pv: 51,5km, Fish Lake Resort
124. pv: 38,5km, Snow Lakes trail, 546 kaatunutta puuta polulla
125. pv: 40,5km, Mazama Village CG, 359 kaatunutta puuta polulla
126. pv: 29,5km, Diamond Lake Resort
127. pv: 33,5km, Six Horse Spring
128. pv: 43km, Shelter Cove Resort
129. pv: 40km, Taylor Lake
130. pv: 39km, Bend
131. pv: 0km, Bend
132. pv: 0km, Bend
133. pv: 0km, Bend
134. pv: 30,5km, Obsidian
135. pv: 39km, Big Lake Youth Camp
136. pv: 36km, North Cinder Peak
137. pv: 43,5km, Olallie Lake
138. pv: 48,5km, Timothy Lake
139. pv: 34km, Timberline Lodge
140. pv: 35km, Salvation Spring
141. pv: 39km, Cascade Locks --> Trout Lake
142. pv: 33km, Bear Lake
143. pv: 50,5km, Trout Creek
144. pv: 49km, Cascade Locks

Yhteensä: 788,5 kilometriä, 39,5 km per vaelluspäivä

145. pv: 0km, Cascade Locks
146. pv: 0km, Cascade Locks
147. pv: 25,5km, Small Lake
148. pv: 44km, Cispus River
149. pv: 35km, White Pass
150. pv: 26,5km, Buck Lake
151. pv: 41,5km, Martinson Gap
152. pv: 42,5km, Tacoma Pass
153. pv: 33,5km, Mirror Lake
154. pv: 15,5km, Snoqualmie Pass
155. pv: 19km, Goldmayer Hot Springs
156. pv: 35,5km, Deep Lake
157. pv: 35,5km, Mig Lake
158. pv: 13,5km, Leavenworth
159. pv: 0km, Leavenworth
160. pv: 0km, Leavenworth
161. pv: 30km, Pear Lake
162. pv: 42km, Baekos Creek
163. pv: 42,5km, Vista Creek
164. pv: 43km, Cedar Camp
165. pv: 43,5km, Winthrop
166. pv: 0km, Winthrop
167. pv: 24,5km, Methow River
168. pv: 37,5km, Jim Pass
169. pv: 36km, Castle Creek, Monument 78 @ 15.40pm
170. pv: 13,5km, Manning Park
Yhteensä: 680km, 32,5km per vaelluspäivä 

Koko vaellus:
Kävellyt kilometrit: 4284
Kävellyt kilometrit/vaelluspäivä: 30,5
Vaelluksen kesto: 170 päivää
Lepopäiviä: 29 (noin joka 6. päivä)
Sängyssä nukutut yöt: 54
Korkeuserokilometrit: 148


Lue lisää/Read more »

Ikivihreän Washingtonin kauneus

0

Washington oli lukemamme perusteella miltei kaikkien jo aiempina vuosina läpivaeltaneiden mukaan rankka. Vaan meidän mielestä se olikin aika mukava, eikä niin hermoja riipivän rankka kuin monet aiemmat vaelluksen osiot. Ylämäkeä toki oli, mutta polku oli hyvässä kunnossa miltei koko ajan. Sen lisäksi osavaltion ja Cascade -vuoriston tarjoamat näkymät salpasivat käpystelijän hengen.





Pari päivää ennen Kanadan rajalle pääsemistä oli leppoisa olo, kun tiesimme että olemme tosiaan saavuttamassa sen, mitä ei voinut (eikä olisi kannattanutkaan) vaelluksen alussa kuvitella. Samalla fiilikset olivat haikeat. Vaelluksesta oli tullut elämäntapana.




Vaikka vaelluksen aikana usein mietimme ja herkuttelimme ajatuksilla siitä mitä vaelluksen jälkeen syödään, puetaan päälle ja minne matkustetaan, niin silti tuntui haikealta jättää taakse tämä kokonaisuus elämässä.

PCT:llä sitä nimittäin todellakin eletään omassa kuplassa yhdessä muiden vaeltajien kanssa. Kohtaamasi ihmiset auttavat sinua, useimmissa kylissä ja kaupungeissa PCT tunnetaan ja sinua kohdellaan lähes sankarina.

Jaat samat kokemukset muiden vaeltajien kanssa, joten yhteenkuuluvuuden tunne miltei tuntemattomien kanssa on sanoinkuvaamaton, heti ensimmäisestä kohtaamisesta. Ja elämä on kaikin puolin yksinkertaista. Kävelet, syöt, juot ja nukut riittävästi. Siinä kaikki!

Saapuminen Kanadan rajalle oli tietysti siltikin helpotus ja yksi hienoimpia hetkiä elämissämme. Tähänastisissa.




Yhteenveto:

145. pv: 0km, Cascade Locks
146. pv: 0km, Cascade Locks
147. pv: 25,5km, Small Lake
148. pv: 44km, Cispus River
149. pv: 35km, White Pass
150. pv: 26,5km, Buck Lake
151. pv: 41,5km, Martinson Gap
152. pv: 42,5km, Tacoma Pass
153. pv: 33,5km, Mirror Lake
154. pv: 15,5km, Snoqualmie Pass
155. pv: 19km, Goldmayer Hot Springs
156. pv: 35,5km, Deep Lake
157. pv: 35,5km, Mig Lake
158. pv: 13,5km, Leavenworth
159. pv: 0km, Leavenworth
160. pv: 0km, Leavenworth
161. pv: 30km, Pear Lake
162. pv: 42km, Baekos Creek
163. pv: 42,5km, Vista Creek
164. pv: 43km, Cedar Camp
165. pv: 43,5km, Winthrop
166. pv: 0km, Winthrop
167. pv: 24,5km, Methow River
168. pv: 37,5km, Jim Pass
169. pv: 36km, Castle Creek, Monument 78 @ 15.40pm
170. pv: 13,5km, Manning Park


Yhteensä: 680km, 32,5km per vaelluspäivä

Huomioita:

- Washington oli fyysisesti rankka, mutta henkinen kantti ja kunto olivat jo sillä tasolla, ettei suurempia murheita ollut.

- Washingtonissa on sademetsää, tarkoittaen, että hikoilla saa.

- Washington oli meille aivan vaelluksen alkua lukuunottamatta henkisesti helpoin. Kanadan raja ja maali tuntuivat jo realistisilta ja perillepääsyn ajankohtaa pystyi arvioimaan jo suhteellisen tarkasti.

- Samalla uskalsi ajatella vaellusta kokonaisuutena, ja pohtia sen merkityksiä.
Lue lisää/Read more »

Majavaosavaltion puiset esteet

0

Oregoniin saapuminen oli varmasti yksi vaelluksen kohokohtia. Sierra Nevada -vuoristo ja Kalifornian pohjoisosat olivat vaatineet veronsa. Toki maisemat olivat olleet häikäiseviä ja aina tasaisin väliajoin muistuttivat siitä miksi täällä ollaan.

Oregonin piti olla ”läpihuutojuttu”, todella helppo, maasto tasaista, kahden viikon puistovalssi. Odotukset uuden osavaltion suhteen olivat korkealla.

Heti alkuun kuitenkin kohtasimme metsäpalojen ja myrskyn tuhoja. Yhdelle 80km osuudelle laskimme 905 kaatunutta puunrunkoa. Kyllä, ne laskettiin, osin tilastomielessä, osin ajankuluksi. Osavaltion nimestä huolimatta, yhtään majavan kaatamaa puuta emme nähneet.



Anna oli niin väsynyt päästessämme Crater Lakelle, ettei olisi henkisesti kestänyt enää yhtäkään kaatunutta puuta polulla. Onneksi loppuivat. 



Oregon tarjoili myös hermoja raastavia, mutta kauniita, laavakivikenttiä, joiden läpi vaeltaminen vaati miltei yhtä pitkää pinnaa kuin kaatuneet puut. Oregon oli meille ennen kaikkea henkisesti raskas.



Oregonin kruunasi PCT-päivät Columbiajoen rannalla sijaitsevassa Cascade Locksin kylässä (kuvassa oikealla).



Moni vaeltaja suunnittelee oman patikkansa siten, että joko osuu tapahtuman aikaan Cascade Locksiin tai sitten hankkii itselleen kyydin jos ei sinne asti ole vielä ehtinyt, tai on sen jo ohittanut. 

Itse osuimme tapahtumapaikalle muutaman päivän etuajassa. Päätimme hankkia kyydin Trout Lake -nimiseen muutaman talon ja kahvilan ja kaupan kokoiseen keskittymään, n. 130km Cascade Locksista polkua pohjoiseen. Täältä patikoimme takaisin parahiksi tapahtuman alkuun.

Satoja vaeltajia (osa tyylikkäämpiä kuin toiset), tältä ja edellisiltä vuosilta, ja muita kyseenalaisia yksilöitä kohtaa, jakaa kokemuksiaan, juoksee ilmaisnäytteiden perässä ja oluthanalta toiselle.



Tänä vuonna kahden jälkimmäisen harjoitteen mittasuhteet ilmeisesti karkasivat joiltakin siinä määrin käsistä, että tulevina vuosina tapahtumasta halutaan tehdä kaikille maksullinen (PCT:n läpivaeltajille tapahtuma on ollut aiemmin maksuton). 

Sunnuntain lähestyessä vaeltajat pakkasivat kamppeensa ja palasivat polulle enemmän tai vähemmän valmiina kohtaamaan viimeisen osavaltion kauneuden.

Yhteenveto:

120. pv: 0km, Ashland
121. pv: 0km, Ashland
122. pv: 35km, Little Hyatt Reservoir
123. pv: 51,5km, Fish Lake Resort
124. pv: 38,5km, Snow Lakes trail, 546 kaatunutta puuta polulla
125. pv: 40,5km, Mazama Village CG, 359 kaatunutta puuta polulla
126. pv: 29,5km, Diamond Lake Resort
127. pv: 33,5km, Six Horse Spring
128. pv: 43km, Shelter Cove Resort
129. pv: 40km, Taylor Lake
130. pv: 39km, Bend
131. pv: 0km, Bend
132. pv: 0km, Bend
133. pv: 0km, Bend
134. pv: 30,5km, Obsidian
135. pv: 39km, Big Lake Youth Camp
136. pv: 36km, North Cinder Peak
137. pv: 43,5km, Olallie Lake
138. pv: 48,5km, Timothy Lake
139. pv: 34km, Timberline Lodge
140. pv: 35km, Salvation Spring
141. pv: 39km, Cascade Locks --> Trout Lake
142. pv: 33km, Bear Lake
143. pv: 50,5km, Trout Creek
144. pv: 49km, Cascade Locks


Yhteensä:

788,5 kilometriä, 39,5 km per vaelluspäivä

Huomioita:

- Oregon tarjoili kaksi koko vaelluksen kivointa kaupunkia suhteellisen lähellä vaellusreittiä: Ashland ja Bend. Käymisen arvoisia molemmat!



- Anna hankki uudet ja koko vaelluksen parhaat kengät PCT-päiviltä. Altra Lone Peak 2.5:t (kuvassa jalassa) olisi luultavasti hankittu heti vaelluksen alkuun, mutta koska kantapäät ovat vaivanneet Annaa aiemminkin, kenkien ”zerodrop” hieman askarrutti. ”Termi” tarkoittaa sitä, että kantapää ja varpaat ovat samalla tasolla. Altrat ovat luultavasti suosituimmat vaelluskengät PCT -vaeltajien keskuudessa.



- Ylipäänsä koko vaelluksen aikana tuntui siltä, että luonto antoi juuri sen mitä ihminen kesti, että koko ajan mentiin äärirajoilla, että jos olisi ollut yksikin mäki, ylitettävä puu tai läpimentävä lumikenttä lisää, sitä ei vain olisi jaksanut enää. 

- Mutta sitten kuitenkin ihminen jaksaa ihmeellisen paljon vain ajattelemalla ”että kunhan nyt tämä yksi mäki mennään, vielä tämä pätkä tänään”. Ajatus ja askel kerrallaan.

- Jo vaelluksen alussa huomasi, että aina ajatusten harhaillessa jäljellä olevaan matkaan ja Kanadaan pääsyyn, alkoi rupeama tuntua jopa ylitsepääsemättömältä. Eteneminen on sitä helpompaa, erityisesti henkisesti, mitä vähemmän mietti matkan kokonaisuutta ja jakaa sen halittavempiin osiin. Yksi askel, puu, päivä ja etappi kerrallaan.
Lue lisää/Read more »

Pohjois-Kalifornian haasteet

0

Edellinen blogikirjoitus oli Sierra Citystä. Tuolloin matkaa oli taitettu n. kolme kuukautta. Nyt ynnäilemme Kalifornian loppuosan kokemuksia noin 836,5km:n matkalta, ja 25 pv:n ajalta.



Jos Sierra Nevada–vuoristo oli rankka, niin oli Pohjois-Kaliforniakin. Päivälämpötilat nousivat pitkälle yli hellelukemien. Ja jatkuvat isot nousut väsyttivät sekä fyysisesti että henkisesti.



Vähän väliä olimme laskeutumassa laaksossa olevaan kylään ja sitten tarpomassa sieltä takaisin ylös vuorille. Positiivista oli se, että kyliä oli taajaan. Virkistäytymismahdollisuudet ylipäätään auttoivat jaksamaan läpi ajoittain tylsänkin Pohjois-Kalifornian.


PCT:llä ei maisemien puolesta juuri tylsiä pätkiä ollut, mutta Pohjois-Kaliforniaan niitä osui joitakin muutaman päivän etappeja. Näistä ei tietenkään löytynyt yhtään kuvaa. :)

Tuntuu siltä, että keskustelupalstoilla PCT:stä puhuttaessa keskitytään ensimmäisen aavikko-osuuden vesitilanteesen, Sierra Nevada -vuoriston lumitilanteeseen, Oregonin helppouteen ja Washingtonin rankkoihin nousuihin.



Meidät, niin kuin monen muunkin, Pohjois-Kalifornia kuitenkin yllätti rankkuudellaan, ja pituudellaan. Odotimmme jo innokkaasti pääsyä Oregonin rajalle, uuden osavaltion ja etapin alkua. Mutta Pohjois-Kalifornia se vaan tuntui jatkuvan ja jatkuvan… (kaikkiaan 2703km). Tosin, osin etapin rankkuudesta on syyttäminen myös itseään - edelliseen verrattuna ka. päivämatka piteni yli 10km.



Onneksi Kalifornia tarjosi meille yhden tärkeän etapin saavuttamisen, vaelluksen puoliväli ylitettiin 2113 kilometrin kohdalla. Voi iloa! Tuolloin Anna totesi, että kesken ei enää jätetä! Oli huojentavaa ajatella, että edessä oli vähemmän kilometrejä kuin takana.



Yhteenveto:

95. pv: 11km, Sierra Buttes North
96. pv: 37,5km, East Hopkins Seep
97. pv: 49,5km, ?
98. pv: 46,5km, Belden
99. pv: 29,5km, Cold Spring
100. pv: 40,5km, Chester
101. pv: 0km, Chester
102. pv: 15km, NF Feather Creek
103. pv: 46,5km, Hat Creek
104. pv: 43,5km, Hat Creek Rim
105. pv: 23km, Burney
106. pv: 36km, Peavine Creek
107. pv: 40,5km, Gold Creek
108. pv: 42,5km, Squaw Valley
109. pv: 25km, Shasta
110. pv: 16km, ?
111. pv: 40,5km, Deadfall Lake
112. pv: 45km, Scott Mountains
113. pv: 41,5km, Statue Lake
114. pv: 14,5km, Etna
115. pv: 22,5km, Small Lake
116. pv: 44,5km, Cliff Valley
117. pv: 34km, Middle Devils Peak
118. pv: 46,5km, Donomore Meadows
119. pv: 45km, Ashland


Yhteensä: 836,5km/ 35km per vaelluspäivä.

Huomioita:


- Jalat menivät joillakin todella huonoon kuntoon. Yhdellä irlantilaisella basehyppääjällä kuoriutuivat jalkapohjat. Muista pitää jalat mahdollisimman kuivina tai ei ainakaan jatkuvasti märkinä. Muutoin koet karseaa hajua ja tuskallista matkantekoa.

Anna osti Shasta -nimisestä kaupungista kenkiinsä uudet (vähän kalliimmat, muttei paremmat) pohjalliset. Tämä osoittautui katastrofiksi - noin 100 mailin aikana kantapäät tulivat niin kipeiksi, että seuraavat parisataa mailia menivät ilman pohjallisia.

- Tuomas hankki viimeiset kenkänsä Shastasta. Riittävästi neulaa ja lankaa pitivät ne jotakuinkin kasassa Kanadaan asti. Anna puolestaan vaihtoi loppumatkan aikana kenkiään useammin kuin t-paitaansa (Anna pärjäsi koko vaelluksen samalla paidalla).

- Pohjois-Kalifornian nousuihin kannattaa lähteä mahdollisimman ajoissa, välttää päivän kuumimmat tunnit ja jatkaa matkaa ilta-auringon saattelemana päivän viiletessä. Esimerkiksi Sierra Citystä lähdimme polulle iltakuudelta ja leriydyimme vasta aamuyön puolella.
Lue lisää/Read more »